Tarina

Muoto2 on keväällä 2010 perustettu yritys, jonka lähtökohtana on ollut yhdistää suunnittelu, valmistus ja tuotteiden kehitys saman katon alle. Kahden muotoilijan, Kirsi Pasasen ja Mikko Kentan perustama yritys oli ensimmäinen muotoilutoimisto, jolla oma tuotanto on ollut mukana alusta asti.

Muoto2-nimen takana on ajatus muotoilusta tilassa ja lisäksi ajatuksessa oli mukana tuoda esille perustajien lukumäärä. Toimenkuvaan kuuluu muun muassa suunnittelu ja valmistus; kodin kalusteet ja suuremmat kokonaisuudet julkitiloihin.

Yritys on laajentanut toimintaansa tasaisesti. Alkuun toimitilat sijaitsivat pienessä vuokratilassa Vääksyssä, mutta nykyiset tilat Lahdessa ovat lähemmäs 400 m2. Tilat pitävät sisällään kattavan puusepäntehtaan ja maalaamon pintakäsittelyille.

Muoto2 painottaa asiakaslähtöistä toimintatapaa ja heille tärkeintä on tyytyväinen asiakas, oli työ mikä tahansa. He ovat tunnettuja ongelmanratkaisuissaan ja asiakkaat voivat kääntyä hankalimmissakin projekteissa heidän puoleensa.

Tehtaassa työskentelee Kirsin ja Mikon lisäksi kokoaikaisesti puusepät Jami ja Valtteri, sekä kausiluontoisesti muutamia kiireapulaisia. Alihankinta verkostomme kautta työllistämme myös monia muita yrityksiä ja heidän työntekijöitään. Muoto2 tarjoaa myös työharjoittelupaikkoja alan opiskelijoille.

Määrätietoinen yhteistyöverkostojen rakentaminen mahdollistaa puun ja metallin lisäksi muidenkin materiaalien työstön sekä alihankinnan. Muoto2:lle on tärkeää käyttää suomalaisia materiaaleja ja osaamista. Kaikki alihankkijamme ovat suomalaisia.

Ota meihin yhteyttä, niin kerromme lisää.

Ystävällisin terveisin,
Kirsi ja Mikko,
Muoto2